lassinpalsta

Oikeutta autoilijoille

Nopeusrajoituksia, huomautuksia ja rikesakkoja vastaan minulla ei ole mitään mutta muutaman kilometrin nopeusylityksestä (rikesakko) kortin pois ottaminen on ylimitoitettu ja järjetön rangaistus.

Alussa auton edessä käveli ihminen ja heilutti varoitus lippua, siitä on liikenne kehittynyt nykyiseen malliin.
Lainsäädäntö on jäänyt Suomessa jonnekin kehityksen välille, täällä kaksi kertaa vuodessa saa vaarantaa liikennettä pahastikin mutta jos kolme kertaa vuodessa ei vaaranna liikennettä otetaan ajo-oikeus pois eli kun pienimmästä rikkeestä saa suurimman rangaistuksen on jotain pahasti vialla.
Sakko ja ajo-oikeuden pois ottaminen on myös kaksinkertainen rangaistus samasta rikkeestä.
Aikaisemmin uhkailtiin myös muuntorangaistuksesta rikesakosta (V. eduskunnan oikeusasiamiehen huomautus).
Suomen lainsäädännön huonon kehityksen todistaa myös se että EU:n ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle yli 130 ! tuomiota lähivuosina, se on paljon enemmän kuin muille pohjoismaille yhteensä 40 ! vuoden aikana.
Ajoin hiljattain edestakaisin Skotlantiin Saksan ja Hollannin kautta moottoriteitä välttäen ja havaitsin tällä välillä 4 kameratolppaa.
Väitän että missään muualla ei ole sellaista kamera viidakkoa kuin Suomessa eli päättäjät, menkää ihmeessä tutustumaan siihen että liikenteessä on muutakin kuin "asennetaan lisää kameroita" että saadaan ajokortteja enemmän pois.
Luulisi että ajo-oikeuden pois ottamiseen vaaditaan liikenteen vaarantaminen, miten kameratolppa todistaa sen, varsinkin pienillä ylityksillä (rikesakko) - ei mitenkään !
Suomessa kysymys ei ole liikenneturvallisuudesta vaan ihmisten kyykyttämisestä.
Ajokortin pois ottaminen on niin kova rangaistus että lainsäädäntö pitäisi lähteä kokonaan toisesta suunnasta niinkuin eräässä naapurimaassamme että "ajokortin pois ottamiseen johtava rikkomus ei saa olla vähäinen" ja paikallisten asukkaiden mukaan käytännössä noin 30 kilometrin ylitys johtaa ajo-oikeuden pois ottamiseen määräajaksi.
Tässä asiassa Suomessa liikenneturvallisuus on ohitettu kokonaan, rangaistus tulee lain laatijan arvovallan kunnioituksen puutteesta tai jostain muusta syystä.
Rikesakko on huomautus rikkeestä sen ei pitäisi olla rangaistus joka estää ammatinharjoittamisen.
Vankilassa saa sentään ruuan, autonkuljettaja ei saa kun ajokortti on hyllyllä.
Minkäänlaista näyttöä siitä että rikesakoista ajokortin pois ottaminen ja ihmisarvon alentaminen lisäisi liikenneturvallisuutta  ei ole, sen sijaan suuret nopeusylitykset ja huumattuna ajaminen on lisääntyneet.
Kamerat on myös erinomainen häiriötekijä liikenteessä, mutta siitä kirjoitetaan jostain syystä  hyvin vähän.

Lauri Turpeinen
Loimaa

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat