lassinpalsta

Raaka-aineet

Raaka-aineet.

Eihän meillä vielä tarvita kaasunaamareita tavallisissa toimissa ja se lienee yksi syy miksi tänne on tulossa ulkomaalaisia investointeja.
Kaikkein eniten vaikuttaa siihen kuitenkin se että Suomessa saa tuhota luontoa surutta kun tekee sitä paljon, pienet ympäristövahingot sen sijaan reagoidaan nopeasti.
Tietysti tärkeää on myöskin se että Suomesta saa parturoida raaka-aineet niinkuin kehitysmaista konsanaan maksamatta siitä mitään.
Päinvastoin, valtiovalta tekee tehtaat melkein kokonaan valmiiksi, avustaa että ne toimivat kannattavasti, niin turvataan rahavirta pois Suomesta.
15.11 MT oli kirjoitus luonnon tuhoamisesta Kainuussa, nythän siellä on helppo toimia ja tehdä siitä hyvä yritys joillekin ulkomaalaisille toimijoille kun kainuulaisten järvet ja luonto on jo pilattu.
Kymmenellä miljoonalla kuukaudessa muuten voisi maksaa viidelle tuhannelle ihmiselle pari tuhatta euroa kuukaudessa että eivät menisi luontoa tuhoamaan.
Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa kun minkäänlaista kunnioitusta ei ole luontoa ja ennenkaikkea ihmistä kohtaan.
Kun on tarpeeksi suuri katastrofi, tai valtio harjoittaa luonnon tuhoamista lainsäädäntö siirretään sivuun ja viranomaisetkaan ei voi siihen puuttua.
Ihmisille ja eläimille myrkylliset ongelmajätteet on vaarallisia, ne muuttaa terveitä soluja syöpäsoluiksi, pah- yhdisteillä on luotettava yhteys sydänsairauksiin, ilmansaasteisiin kuolee 7 miljoonaa ihmistä vuodessa ( liikenteessä 1,3), Itämeren alueella yksinomaan laivojen hiukkaspäästöt aiheuttaa 10 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman.
Makeaa vettä on 3% maapallon vesivaroista, pohjavettä käytetään Euroopassa 90% kun pintavedet on niin saastuneita (Australiassa15%), vettä tarvitaan muuhunkin kuin ihmisen läpi menemiseen, esimerkiksi puu tarvitsee vettä 500-700 litraa vuorokaudessa, miten maapallon muuten käy jos pohjavedet tuhotaan.
Kun pohjavesien vaihtuvuus on keskimäärin 1400 vuotta voidaan puhua pohjavesien lopullisesta tuhoamisesta.
Kalat on niin dioksiinin saastuttamia että niiden syömisestä varoitetaan j.n.e. Myös myrkyllisiä ongelmajätteitä levitellään pitkin peltoja ja metsiä koska se on edullinen tapa päästä niistä eroon. Sitä että ne sisältävät monenlaisia myrkkyjä ja säilyvät pohjavesissä kymmeniä jopa satoja vuosia ei otetä lainkaan huomioon. Esimerkiksi ongelmajäte jossa on jonkun verran, tai kuvitellaan olevan, voiteluominaisuuksia jäljellä pannaan purkkiin ja pläjäytetään etiketti kylkeen ja voiteluaineeksi juuri sellaisiin kohteisiin josta se kaikki valuu maahan.Ei luonnon suojelijat ole aina väärässä, kyllä luonto ja raaka-aineet kuuluu Suomessa suomalaisille, ei malmeissa kallion sisällä eikä monessa muussakaan raaka-aineessa ole parasta ennen päiväystä, ne voi ihan hyvin hyödyntää myöhemminkin jos nyt ei jostain syystä voida, työllisyys on pystyttävä hoitamaan muutenkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä ei luonnonsuojelijat ole aina väärässä. Suomessa luonnonsuojelu on jäänyt taka-alalle. Virheitä voidaan korjata ja luonto korjaa itseään, tosin hitaasti, kestää usein vuosikymmeniä ennenkuin vauriot häviää luonnosta tai vesistöjen rehevöityminen saadaan alentumaan siedettävälle tasolle.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Niin, entäs ihmiset, valtava määrä ennenaikaisia kuolemia ja kitumista, luulisi sairaudet tulevan yhteiskunnallekin kalliiksi.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Eliniän odotukset ovat pidentyneet. Toisaalta voi olla, ettei täysin terveitä ihmisiä ole juurikaan, ja on totta, että sairastelu maksaa yhteiskunnalle, terve ja työkykyinen ihminen, luulisi olevan yhteiskunnan taholta asetettu ensisijaiseksi tavoitteeksi.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Lääkärit puhuu luotettavista yhteyksistä esim. sydänsairauksiin, myös erilaisia altistumisia on ja myös tunnistamattomia sairauksia lienee pakko lukea saasteiden aiheuttamiksi, jonkun verran tutkimuksiakin löytyy.
Niinkuin sanoit luonto korjaa asioita mutta aikaa siinä menee runsaasti, minä en käsitä miksi saasteista sairastumiset jää niin vähälle huomiolle melkein voisi sanoa että niitä pyritään salaamaan.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Ja sitten raaka-aineet, hitto vieköön me suomalaiset ne tarvitaan

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

No äkkisiltään ei uskoisi, että meistä on tullut raaka-aineiden toimittaja. Mutta näin se nyt vaan on.

Nyt pitäisi ryhtyä perustamaan kaikenlaisia start uppeja, jotta tuottamistamme raaka-aineista voitaisiin valmistaa kotimaassa pitemmälle jalostettuja tuotteita.

Arvaan, että sanotaan, ei kannata tai että sitä on jo yritetty kymmenen vuotta sitten, eikä kannattanut.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Kyllä Suomessa tietämystä on ja yrittäjiä ja halua tehdä korkealaatuisia tuotteita mistä vaan mutta myös yhteiskunnan on oltava juonessa mukana.
Kirjoitin joku aika sitten "veron maksua" voisi aloittaa vaikka siitä.

Toimituksen poiminnat