*

lassinpalsta

nopeus rajoitus

 

Inhimillinen nopeus

 

Ajoin tässä muutama päivä sovituissa tapaamisissa ja kilometrejä tuli sille päivälle 1004, kamera tolppia reilusti yli 50 kpl.

Ei mikään lyhyt mutta ei niin erikoisen pitkäkään päivä.

 

Aamu 4 ja 7 välillä liikenne lähes olematon samoin klo 18 ja 21 välillä ja kun lähtö ja palaaminen oli Helsingistä noin 150 km pohjoiseen ei liikenne kovin kummoista ollut päivälläkään, tavalliset nopeusrajoitukset olisi riittänyt aivan hyvin ilman minkäänlaisia kamera ansoja.

 

Korkeintaan muutaman kameran olisi voinut perustellusti laittaa koulujen yms. kohdalle, näin suuri määrä kameroita on selvästi rahan ansaitsemista varten, ei liikenneturvallisuuden lisäämiseksi.

 

Jos nopeusrajoitus on 80, inhimillinen erehdys on ajaa 70, niin myös jos ajaa 90, ero on siinä että 70 nopeudesta ei seurauksia ole mutta kun nopeus on 90 viranomaisten on toteutettava jonkun perverssin narsistin nautintoja ottamalla ajokortti pois.

 

Luulisi että on helppo ainakin liikenteessä erottaa niin että tuottamuksellisesta rikkomuksesta pääsisi esim. liikennevirhemaksulla, sehän ei vähentäisi rahantuloa mitä varten ne kamerat on asennettukin, ne höpinät että, rikkaat voisivat ajella ylinopeuksia, voi jättää omaan arvoonsa, jos rangaistuksia jaetaan, ei rikkomuksen, vaan varallisuuden mukaan tai niin että esimerkiksi kaljupäiset saisivat kovemmat rangaistukset tai eri hintaisilla autoilla ajavat saisi erikokoisia liikennevirhemaksuja tai sakkoja mennään pahasti metsään, se nakertaa pahasti koko lainsäädännön kunnioittamista.

 

Inhimillinen, vahingossa tehdyn rikkomuksen (tuottamuksellinen), ja varsinaisen tahallaan tehdyn (tahallinen) rikkomuksen välillä on ero, jos sitä eroa ei ymmärrä ei pitäisi olla missään tekemisissä liikenneturvallisuuden eikä muidenkaan lakien ja asetusten kanssa.

Yleensä katsotaan että 30 ja yli olevia nopeuden ylityksiä on vaikea olettaa vahingoksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Rahastusansojahan nuo kamerat selvästikin ovat. Sen huomaa niiden sijoittelusta ja sallitun nopeuden yllättävästä alenemisesta perusteettomassa kohdassa.

Hankalinta on aina muistaa ajeleeko 60km/t vai 80km/t pätkällä, kun noiden kahden nopeusrajoituksen kohdalla vaihtelu tuntuu olevan täysin sattumanvaraista. Tie on aivan sama ja erätaipaleet samoja, mutta jossain kohdin vain pitää ajaa 20km/t hitaammin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

>Rahastusansojahan nuo kamerat selvästikin ovat.

ooo

Vaikea uskoa että poliisi tai tieviranomainen pitäisi kuukausittaisia tai vuosittaisia kokouksia, joissa pohdittaisiin, miten kameroilla tai liikennemerkeillä hankittaisiin mahdollisimman paljon rahaa.
Virheitä tapahtuu aina, se on selvä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei se ole vaikea uskoa. Sakkotulot ovat valtion budjetissa ja budjetti pyritään saavuttamaan hallinnonalalle annettujen ukaasien mukaisesti.

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Kuten Juha sanoi, sakkotulot on budjetoitu ja polisien kenttäväeltä saamani tiedot antavat selvästi ymmärtää, että sakkotuloja pitäisi koko ajan saada.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #13

Totta kai sakkotulot on budjetoitu, mutta ei kirjanpitoon mitään _tavoitetta_ ole asetettu, vaan ne huomioidaan jollakin kohtuullisella summalla kirjanpidossa, koska joka tapauksessa niitä tulee.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kansanedustajana ehdottaisin ensimmäiseksi lakimuutosta, että aina ennen kameraa pitäisi olla senhetkisestä rajoituksesta muistuttava nopeusrajoitusmerkki enintään 50 metrin päässä kamerasta. Kyllä nekin liikennemerkit tulisi sakkorysillä maksetuiksi.

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Siis yksi laki lisää ... Laki nopeutta osoittavan liikennemerkin sijoittamisesta valvontakameran eteen. Lakia valvomaan palkataan liikennemerkin mittausjaos, jota johtaa politiikassa ansioitunut kirvesmies tai muu tottunut mittanauhan käyttäjä. Johtajan titteli on ylitarkastaja ja hän sijoittuu organisaatiossa välittämästi liikenneministerin alaisuuteen.

Kenttäväki koostuu maakuntavaaleissa valituista mittatarkastajista, jotka ajelevat VW Doppelkabinella ympäri ja pelaavat pokerikierroksen jokaisen tolpan kohdalla sillä välin kun kuljettaja Fluken lasermittarilla tarkastaa etäisyyden.

Lakiin kirjattu tarkkuusvaatimus tulisi olla sama kuin navetoissa. Jos karsina on reunastaan 5 mm liian lyhyt, isäntä menettää tukensa ... :)

Hyvää pyhää! Tämähän on vain arkipäivän Suomea.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Voi, voi, ystävä hyvä .....liikennettä tarkkaillaan ja nopeuksia rajoitetaan sen takia, että onnettomuuksia ja tiekuolemia tulisi mahdollisimman vähän. Ei olla leikkimässä kissa - hiiri leikkiä poliisien kanssa.
Viranomaiset ovat kiinnostuneita uusista aloitteista, jos sellaisia on.

Mihin on kiire, ja mitä säästetyllä ajalla tehdään.

¨¨¨¨¨¨¨¨

"Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui elokuussa 449 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 15 ja loukkaantui 549 ihmistä..... "

http://www.stat.fi/til/ton/index.html

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kun katsoo liikennekuolemien syitä, niin pienten nopeusrajoituksen ylitysten osuus on hyvin marginaalinen. Merkittäviä syyryhmiä ovat esimerkiksi itsemurhat, törkeät rattijuoppoudet, erittäin suuret ylinopeudet, havaintovirheet.

Nopeusrajoitukset on monin paikoin painettu niin alas, että niillä ei ole vaikutusta liiketurvallisuuteen mutta niitä on helppo asettaa, niitä on helppo valvoa ja niiden avulla on helppo rahastaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Mihin on kiire, ja mitä säästetyllä ajalla tehdään."

Tuo on huono kysymys, sillä ihmisellä voi joskus olla kiire moniin paikkoihin.
Synnytyssairaalaan, lentokentälle, tapaamiseen ja niin edelleen. Ei silloin ole oleellista kysyä mitä sillä säästetyllä ajalla tehdään.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

"Mihin on kiire, ja mitä säästetyllä ajalla tehdään."

Tästä juuri EI ole kysymys, tuottamuksellinen rikkomus on vahingossa tehty rikkomus !

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#5

Auto kulkee ylinopeutta vain silloin kun kuljettaja painaa kaasua. Liiasta nopeudesta kuuluu sakottaa. Se on oikein. Eihän se mitään kiva ole. Isku on aina kova kun se osuu lompakkoon.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Tälläkin keskustelupalstalla on sanottu suoraan että kameroita lisätään sitä mukaa että määrätty sakotus määrä täyttyy.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

2#
Ruotsissa on vielä rajoitusmerkin yhteydessä kameran kuva.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Suomessa ei sentään olla niin edistyksellisiä kuin Venäjällä. En tiedä onko tapaus aivan varmasti tosi, mutta siltä se tuntuu. Paikallinen uusi poliisi valitteli heikkoa palkkaansa ja vaati palkankorotusta, kun muun työn ohessa pitää valvoa liikenettäkin. Meni joku päivä ja esimies toi hänelle pari siirrettävää liikennemerkkia 60 ja 40 km nopeuksille. Asia oli hoidettu. Venäjällä sakot maksetaan välittömästi suoraan poliisille.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Suomessa tuo hoidetaan niin, että tietyön takia asetetut tilapäiset 30 km/t nopeusrajoituskilvet jätetään huputtamatta viikonloppujen ja pyhien ajaksi ja paikalle asetetaan tutka. Poliisi ei kyllä saa tästä henkilökohtaista tuloa, ellei sitten mahdollisesti ylityökorvauksia.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuo on tietenkin idioottimaista, että noita tarpeellisia, todella matalia rajoituksia ei poisteta silloin, kun ne eivät ole tarpeellisia. Se vie tavallaan uskottavuutta rajoitukselta. Silloin taas, kun työmaa on todella käynnissä, sen 30 km/t rajoituksen valvonta voisi olla tarkempaakin. Tarkoitus kai lienee, että työntekijät voisivat keskittyä ensi sijassa työhönsä, ei ohiajavien autojen välissä hyppimiseen.

Aivan sama kuin nuo töyssyt ja betoniporsaat. Jos ihmiset osaisivat lukea liikennemerkkejä, niitä ei tarvittaisi. Mutta jos asuntoalueella ajetaan 50 km/t, niin kai sinne jotain hidasteita on pakko laittaa.

Olen näitä vähän vanhemmalla iällä ajokortin hankkineita, joten en tiedä, paljonko nopeussakkoja olisin nuorena hankkinut. Kuitenkaan kohta 30 vuoteen olen yhden rikesakon saanut. Enkä taatusti aja normaalikelillä alinopeutta, joten ei sen nopeusrajoituksen kohtuullisen tarkan noudattamisen pitäisi ylivoimaista olla.

Jos taas rajoitus tuntuu väärältä, siitä kai voisi ilmoittaa tienpitäjälle?

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Asfalttityöt ainakin Oulun eteläisessä osassa tapahtuvat saattoauton ohjauksessa, joka näyttää olevan hyvä järjestelmä. Tietöiden kohdalla haita ilmeisesti samat kuin arkenakin, irtokivejä, kapea ajoväylä tai kiertotie, onhan näitä syitä.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Kiitos Lauri!,

täällä lisää:

Alikattonopeuksista oikein valvottuihin tilanne nopeuksiin:

http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2237...

Toimituksen poiminnat